Skip to main content

Passiivisuudesta palkitaan edelleen hieman paremmin kuin aktiivisuudesta

Olemme kansainvälisessä vertailujen mukaan aina pystynyeet huolehtimaan toisistamme ja työyhteisön jäsenistä aika hyvin. Mutta maailma on muuttumassa kun suorittavat ja ruumiilliset työtehtävät vähenevät ja palvelualttius, osaaminen ja muiden huomioiminen muuttuvat tärkeämmiksi arvoiksi.

Suomalainen yhteiskunta ja jopa työyhteisö ovat jossakin vaiheessa olleet aika lailla kovia paikkoja kun verrataan sitä siihen mikä tänä päivänä on optimaalista.

Tämä video vetosi ainakin minun ajatuksiini siitä miten työyhteisöä kannattaa kehittää.

Lähde: Rikkinäisistä työurista kymmenien miljoonien lasku

Yhteiskunnassa näkee orastavaa liikettä siihen suuntaan, että passiivisuuden palkitsemisesta (työttömyyskorvaukset, eläkkeet,..) siirrytään aktiivisuuden kannustamiseen (opiskelu, yleishyödyllisten yhdistysten toiminta,...). Passiivisuudesta maksetaan mielestäni edelleen hieman liikaa suhteessa aktiivisuuteen. Ja joskus ystäväni joutuvat välttämään aktiivisuutta jotteivät menettäisi passiivisuudesta saatua korvausta (työttömyystukea).

 

Ps.  Olen aktiivisuudestani noin 1000€/kk maksava työtön  (olen hölmö).