Skip to main content

Käyttäjän J.Vahe blogi

Kuoliaaksi vaikeneminen ja muita tiedotusstrategioita

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Kymmenisen vuotta sitten huomautin TS:ää avustavalle kouluaikaiselle ystävälleni siitä, että häneltä oli jäänyt eräs merkittävä kirja arvostelematta. (Minä en ko. kirjaan liity yhtään mitenkään.)

Kun mitään ei tapahtunut, kysyin uudestaan. Kaverini ei ollut asiaan tarttunut, koska oletti minun kirjan arvostelevan. Soitin toimittajalle ja yksinkertaisuuden vuoksi lupasin arvostella kirjan ilmaiseksi. Arvostelun ilmestyminen kesti kuitenkin vielä kuukausia, koska “lehdessä ei ollut tilaa“. Tämä siitä huolimatta, että arvostelu oli siis alunperinkin kuukausia myöhässä.

Kun netissä harvemmin on tilanpuutetta, aloin noihin aikoihin kirjoittaa nettiin.10 vuoden aikana olen tosin huomannut, että perinteistä mediaa tehdään netissä aivan samalla jäykkyydellä kuin paperillakin.

_____________________________________________________

22.9. 2011 vastaanotin 12 laatikkoa Jarkko Peltomäen ja minun tekemää kirjaa painettuna. Tiesin, ettei nyt ollut aikaa juhlia, vaan vahinko piti laittaa kiertämään.

Average: 4.4 (13 votes)

Meteorologi Seija Paasosen viisaat sanat

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Japanilainen öljynjalostamo palaa 11.3. 2011

Kuva: Craford / Wikicommons

 

Tv:stä tuttu sympaattinen päämeteorologi Seija Paasonen julkaisi Journalisti-lehdessä erinomaisen ja tiiviin kirjoituksen, jossa käsitellään mm. ilmastomuutosta ihailtavan kiihkottomasti.

Toisekseen Paasonen kritisoi suomalaismediaan syntynyttä tapaa otsikoida sääilmiöistä yliampuvasti, mikä tietysti ärsyttää täsmällisyyteen pyrkiviä meteorologeja.

Sää on osa luonnonilmiöitä. Jo pelkästään vuoden 2004 tsunamin pitäisi riittää muistutukseksi siitä, että me suomalaiset saamme olla peräti tyytyväisiä omiin "tappokeleihimme", jotka tulevat joka talvi ja joihin meillä on ollut tuhansia vuosia aikaa tottua.

Japanin maanjäristys, sitä seurannut tsunami (ja samoihin aikoihin Indonesiassa tapahtunut tulivuorenpurkauskin) ovat kaikki ikäviä muistutuksia siitä, miten pieni ja heikko ihminen kaikkine varusteineenkin on luonnonvoimien edessä.

No votes yet

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Uunituoreita uutisia

 

Molemmat vanhempani ovat toimineet journalisteina, äitini pitempään. Myös isäni rahoitti opiskelunsa toimittajan työllä. Hän ei kuitenkaan alaa arvostanut, vaan päätyi kauppaoppilaitoksen rehtoriksi.

Isäni toisteli varmaankin yli 100 vuotta vanhaa sutkausta, jonka mukaan toimittajan tärkeimmät työvälineet ovat kirjoituskoneen asemesta sakset ja liima. Tämä tarkoittaa aikaa, jolloin PC:tä ja sen copy and paste -toimintaa ei ollut vielä edes keksitty. Periaate oli siis tuttu jo ennen kuin oli kehitetty sopiva tekniikka tarvetta parhaiten tyydyttämään!

Kaksi luetuinta suomalaista nettimediaa ovat IS ja IL. Miten nämä “kärkimediat” toimivat? Ensin toinen julkaisee “uutisen” siitä, miten vastaavantasoisen ulkom. nettimedian linkistä näkyy jonkun Suomessa täysin tuntemattoman julkkiksen hameen alle, kun neitokainen kiipeää autosta ulos. Kuluu 15 minuuttia ja tämä maailmankatsomustamme mullistava tieto on kilpailevan iltapäivälehden sivuilla.

Viimeiseen asti vältetään linkkiä kotimaiseen mediaan. Jos “uutinen” kertoisi, että pulu kävi ihmisen kimppuun Turun torilla, siinä yhteydessä olisi melkein pakko todeta, että “uutisesta” kertoi ensimmäisenä TS (mutta siis ilman linkkiä). Samanlainen käytäntö koskee tietysti kaikkia vakavampiakin uutisaiheita.

No votes yet

“Kestävyysvajeen” kuromista

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tähän mennessä tapahtunut:

Ennen joulua Vvm julkaisi Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle -raportin, jossa esitettiin, että julkisen talouden alijäämää pitäisi seuraavalla vaalikaudella supistaa 10 mrd euroa lähinnä menoja supistamalla.

Seurasi syvä hiljaisuus. Kyseessä oli kuulemma Vvm:n ”poikien” oikeistolainen näkemys, ei ainakaan mikään tosiasia. Sitten sanottiin, että ”rikkaiden” veroja kiristämällä saadaan paljon aikaan.

Tammikuun puolivälissä pusertui ulos jo yksi menoleikkaus: ”rikkaiden” lapsilisät, jotka poistamalla säästettäisiin 10 miljoonaa (siis miljoonaa, ei miljardia…). Sitten keksittiin, että 10 prosentilla lapsiperheistä lapsilisät leikataan perustoimeentulosta. Näin valtion menot ovat 150 miljoonaa pienemmät.

Eilen min. Risikko ilmoitti sympatisoivansa pienituloisten lapsiperheitten toimeentulon kasvattamista, eli se säästöistä tällä erää. Menoja täytyy päinvastoin lisätä.

Paula Risikko on muuten ollut peruspalveluministeri pian jo neljä vuotta.

No votes yet

Nordea ottanut jo opikseen!

Käyttäjän J.Vahe kuva

Nordea pahoitteli sitä, että riita Blomqvistien kanssa meni oikeuteen. Ei tainnut julkisuus miellyttää.

FK:n Kauppi puolestaan myönteli, että informaatiota pitäisi paremmin pystyä jakamaan. Näyttää Nordea ottaneen keskusliiton neuvosta vaarin.

Sain 4 hengelle tarkoitetun kutsun Turun messukeskukseen 16.2. järjestettävään tilaisuuteen, jonka ohjelma on seuraava:

- Houseband Lenni-Kalle Taipale

- Talkshow. Isäntä Tuomas Enbuske ja jotain Nordean väkeä

- “Yeisöllä” mahdollisuus kysyä [yleisön kysymyksiä ei kaivata?]

- Salaattibuffet

- Ilkka Alanko Orchestra esiintyy (24-henkinen “swingaava” big band)

Tilaisuus on varmaan järjestäjälle hintava, mutta kyllä Lenni-Kalle Taipale, Tuomas Enbuske ja Ilkka Alangon 24 soittajaa varmaan pystyvät selittämään, mitä se merenneito Nordeassa tarkoittaa.

(Kirjoittaja omistaa Nordean osakkeita angry)

No votes yet

Blomqvistit - viisaudesta "sakotettiin"…

Käyttäjän J.Vahe kuva

… eikä tyhmyydestä, kuten sananlaskussa sanotaan. KKO nojaa päätöstään Åke Blomqvistista (s. 1925) siihenkin, että hän oli kokenut sijoittaja.

Minulle jäi joukko kysymyksiä:

- eikö sijoittaja voi jäädä eläkkeelle?

- eikö sijoittaja vanhene?

- eikö rahalla pitäisi saada vastinetta? Lääkärit ja juristit turvautuvat omissa ongelmissaan kollegoittensa apuun, koska katsovat ulkopuolisen pystyvän näkemään asiat tasapuolisemmin ja objektiivisemmin. Blomqvistit maksoivat sijoituksestaan Nordealle sellaiset palkkiot, että niitä vastaan olisi minun mielestäni pitänyt saada parempaakin neuvontaa kuin ilmeisesti jollekin paperinlapulle sutattu maininta Nordean Japanin rahastosta, joka kuulemma oli vain esimerkki. Mihin jäi puuttumaan paperi, jossa sijoitusaika ja haluttu riskiprofiili huomioon ottaen olisi tehty kv. allokaatio. Sellaisella paperilla olisi jo todistusvoimaa, ei sellaisella vakiosopimuksella, jossa sanotaan palkkion ilmenevän pankin hinnastosta. Mielipiteeni KKO:n päätöksestä ilmenee paperista, joka on kotonani, että se siitä.

KKO:n päätös

No votes yet

Joulusatu

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Obama ja Bernanke odottavat joulupukkia

 

Tätä päivää oli odotettu koko vuosi. Joulupukki oli käynyt jo EKP:ssa ja nyt hän oli tulossa Valkoiseen taloon. Lentävien porojen vetämä reki kaartoi Valkoisen talon ylle laskuun. Secret Servicen miehittämät it-ohjukset pysyivät määräysten mukaisesti passiivisina.

Joulupukki vääntäytyi reestä ja alkoi purkaa jättimäisiä säkkejä, jotka kaikki ovat täynnä USA:n dollareita. Tämä oli joulupukin lahja Amerikan kansalle, jonka puolesta sen otti vastaan presidentti Obama. Joulupukki ei aikuisten kesken viitsinyt puhua mitään kilteistä lapsista, sillä hän tiesi millaisia paskiaisia Washington oli täynnä. Tyytyi vain sanomaan “How how how”.

Yhtäkkiä Obaman nuorempi tytär Sasha astui esille ja alkoi paasata. Ympärysmitasta ja punaisesta nenästä päätellen joulupukin ruoka- ja juomatavat olivat hyvin epäterveelliset. Punaisesta lempiväristä ja lasten kanssa touhuamisesta Sasha esitti teräviä epäilyksiä. Joulupukki käytti lapsityövoimaa ja oli itse puolestaan yli-ikäinen töihin. Mitään lentäviä poroja ei ollut olemassa vaan joulupukki liikkui selvästikin helikopterilla.

No votes yet

“Ei terve kroppa työtä kaipaa”

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Osmo Soininvaara: Satakomitea, Teos 2010.

Kirjoittajasta

Soininvaaraa on usein pidetty lahjakkaana miehenä. En ole hänen aiempia kirjojaan lukenut ja eräitä blogimerkintöjä luettuani en ole niihin mieltynyt. Poliitikoksi Soininvaaraa tuskin voi pitää erityisen hyvänä esiintyjänä.

Arvosteltava kirja

Ko. teoksessa miellyin moneen asiaan. Ensinnäkin 300:lle varsin pienelle sivulle on mahdutettu hyvin paljon yleistä yhteiskuntatiedettä. Toisaalta ilmaisu on tavattoman sujuvaa. Virkkeet ovat lyhyitä, mutteivät töksähtäviä ja asiat soljuvat eteenpäin loogisesti ja sopivalla vauhdilla. Erityisen kiitoksen kirja ansaitsee siitä, että siinä otetaan kovin moniin sosiaalipolitiikan kysymyksiin rehellinen ja naturalistinen ote jättämällä ainakin eräät politiikan toistetuimmat fraasit vähemmälle. Sata-komiteassa Soininvaara EI ollut puolueensa edustajana.

Kirjan teesejä

No votes yet

Hyvä Suomi!

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Poliitikkoja epäillään korruptiosta... Ihmisiä irtisanotaan... Onnettomuuksia, murhia, riehumista, roskaamista ja kaiken lisäksi vielä liian kuumaakin.

Newsweek-lehti meni pilaamaan monta hyvää otsikkoa ja monta hyvää depressiota. Suomi onkin maailman paras maa!

On aivan totta ja hyvä muistaa jokainen päivä, että Suomi on todellakin vauras maa, jossa vauraus on kohtuullisen tasaisesti jakautunut. Koulutuksemme on saanut paljon tunnustusta. Elämme harvaan asutussa, turvallisessa  maassa, jossa jokaisella on tilaa opiskella, tehdä työtä tai vaikkapa nostaa korvauksia yhteiskunnalta. Suomi on moneen kertaan todettu erääksi maailman vähiten korruptoituneista maista.

Miksi sitten alun otsikkojen luettelo, joiden tekemiseen itsekin olen osallistunut suurella innolla ja tarmolla, se myönnettäköön.

Ensinnäkin olen itsekin kritisoinut sanan "Suomi" käyttöä. Suomen ongelmat ovat vauraan teollisuusmaan ongelmia, omassa sarjassaan todellisia, mutta vähäpätöisiä hyvin monen köyhän maan rinnalla.

Toisekseen kritiikki ei ole minun mielestäni pohjimmiltaan irvistelyä nykyisyydelle vaan yritystä kantaa vastuuta tulevasta ja pyrkimystä taata hyvien asioiden säilyminen haasteista huolimatta.

No votes yet

Turkulaista osaamis- ja elinkeinojohtamista

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Virasta pidätetty Turun osaamis- ja elinkeinotoimen apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi vaatii Lounais-Suomen aluehallintovirastoa (aiempi lääninhallitus) tutkimaan työsyrjintää ja työpaikkakiusaamista Turun kaupungin johdossa.

Tämä on varmaankin uusin yllyke ja kiihoke kaikkien firmojen asettautua osaamis- ja elinkeinoystävälliseen Turun kaupunkiin. Ainakin valittaa osataan. Voiko kukaan kuvitella samanlaista julkista soppaa jonkin yksityisen yrityksen johdossa?

Alioikeus on tuominnut Hirvilammen päihtyneenä tehdystä leikkausta odottaneen liikuntavammaisen vaimonsa pahoinpitelystä. Vaimo ei ole yhtynyt syyttäjän vaatimuksiin, mutta soittoa hälytyskeskukseen ei saa tekemättömäksi. Nehän mokomat kai jopa nauhoittavat puhelut!

Edelleenkin työnantaja katsoo Hirvilammen toimineen sopimattomasti virkatehtävissään ja olleen silloin toistuvasti päihtyneenä. Sekä työnantajan käsityksistä että alioikeuden päätöksistä Hirvilammi on valittanut ja valitusten käsittely on kesken.

Puoluepolitiikkakin on tietenkin pelissä. Hirvilammi on demari ja hänen moitteidensa keskiössä oleva Turun väistyvä varsinainen kaupunginjohtaja Pukkinen kokoomuslainen.

No votes yet

Metsänsuojelun yksisilmäisyys

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Muutamia vuosia sitten luonnonsuojelujärjestö seurasi, miten Kannakselta kaadettiin puuta kosteikon varrelta ja tuotiin Suomeen metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Asiasta nousi sellainen äläkkä, että hyvä, ettei puuntuotanto Venäjältä tyssännyt jo siihen paikkaan.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että metsää tuhoaa muukin kuin pelkästään Suomen metsäteollisuus, vaikka muuta ei julkisuudessa juuri mainitakaan.

Linkin kartassa on Venäjän metsäpalojen tämänhetkinen tilanne. Joku vuosi sitten Kannaksella metsäpaloa sammutettiin kuvan kaltaisella välineellä. Kuva on muuten peräisin suomalaisen antiikkiliikkeen sivulta.

Globaali kuva on toisenlainen. Siinä metsäpaloja on erityisesti Afrikassa.

Kaikesta tästä vaietaan ja eräs maailman luetuimmista kirjailijoista, Rowling on paheksunut suomalaisen paperin käyttöä kirjoissaan.

Paljon on suomalainen metsäteollisuus muninut tiedottamisessaan, mutta mitään Pro Patria -mitalia ei voi antaa suomalaisille ympäristönsuojelijoillekaan. Kun afrikkalaiset ja venäläiset polttavat metsiään piittaamattomuuttaan, asialle ei ilmeisesti voi mitään, mutta auta armias, jos suomalainen metsäfirma ottaa tikunkin puron varresta.

No votes yet

Kuukauden Piksulainen - Olli Turunen!

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

 

Syksyllä 2009 Piksu sai kirjoittajakseen saksalaisen Beiersdorf AG:n sijoittajasuhdetehtävissä työskentelevän Olli Turusen, josta tuli nopeasti Piksun luetuimpia kirjoittajia.

Tulos ei ole mikään ihme, sillä  kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittanut Turunen kirjoittaa kansainvälisestä taustastaan huolimatta selkeästi ja joskus suorastaan maanläheisesti. Kiitokset Ollille - ja myöhästyneet nimipäiväonnittelut wink

No votes yet

Valtio ottaa lisälainaa 8,7 miljardia

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tuollaista otsikkoa en mistään löytänyt. Jokainen kynnelle jo kyennyt etujärjestö urputtaa siitä, että jostain verojakin peritään.

21. 7. Porissa järjestetyssä ja MTV-3:n televisioimassa puoluejohtajien vaalitentissä kukaan ei suostunut kertomaan, mistä leikattaisiin.

Turun kulttuuripääkaupunkihanke maksaa 55 miljoonaa euroa. Onneksi 18 miljoonaa tulee valtiolta, ja niillä rahoilla ei ole mitään väliä, eihän.

Valtaosa rahoista kuitenkin jää turkulaisten maksettaviksi. Kesällä Turun terveyskeskuksessa on ollut SPR:n vapaaehtoisia avustustehtävissä. Kyseessä ei ollut mikään onnettomuustilanne, vaan terveyskeskuksen päivystys ei vain vetänyt. Tämä kuvastaa poliittisten päättäjien täydellistä kyvyttömyyttä tehdä yhtään mitään valintoja.

Silloin kun kuvan VR:n konepaja oli vielä konepajatoiminnassa, paikassa oli mukava käydä. Siellä toimittiin niin ison tekniikan parissa, että sen minäkin ymmärsin.

Kun VR:n konepaja siiirtyi kulttuurikäyttöön, media oli innoissaan. Minusta se on oire Turun taantumisesta. Tämä kaupunki nimittäin oli "kulttuuripääkaupunki" tuomiokirkon vihkimisestä vuonna 1300 seuraavat 500 vuotta ilman mitään "hankkeita".   

No votes yet

Isännätön talo?

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

(Kuvan lähde: Wikipedia)

Paljon on puhuttu siitä, miten amerikkalaiset eläkerahastot omistavat Nokiaa. Todellisuudessa yhdysvaltalaisten omistuksessa on kaikkiaankin vain reilu kolmannes Nokiasta eikä kyseessä ollut tietenkään mikään yhtenäinen joukko.

Hallituksen sanotaan edustavan yhtiön osakkeenomistajia, mutta todellisuudessa hallitus omistaa vain 1.3 miljoonaa osaketta, jotka nekin on keskittyneet lähes kokonaan Ollilalle ja Kallasvuolle, joilla työsuhde on omistuksen peruste.

Institutionaalisilla sijoittajilla Nokian hallituksessa on käsittääkseni tosisiallisesti ainoastaan pari edustajaa. Ollilan ja Kallasvuon lisäksi hallituksessa on joukko muitten yritysten ammattijohtajia täydennettynä eräillä professoreilla. Eräänlaisena pisteenä i:n päälle on Finnairista jo viisi vuotta eläkkeellä ollut Keijo Suila.

No votes yet

Voiko suomalainen olla koskaan väärässä?

Käyttäjän J.Vahe kuva

Otsikon kysymykseen ei ole mikään pakko vastata, mutta suomalaisten usko Paavo Nurmen amatööriyteen, saunan, viinan ja tervan terveellisyyteen sekä Nokian erehtymättömyyteen ovat sen verran vahvoja, että asiaa kannattaa vääntää rautakangesta.

Kun Olli-Pekka Kallasvuon vuosipalkka lienee nykyään 4 miljoonaa euroa, voinee ajatella niinkin, että hänen oikeustieteelliset opintonsa ovat nykyrahassa 16 miljoonan euron arvoiset. Mikäli joku kuitenkin arvelee Suomen lakikirjan ulkoa pänttäämisen sopivan huonosti Nokian johtamiseen, Kallasvuolla on kyseenalainen koulutus.

1990-luvun alussa Kallasvuo vakuutti monen rahoittajan Nokian tulevaisuuden näkymistä. Mikäli Kallasvuo osaa esittää asiantuntijalle pätevää tekstiä, se ei tietenkään takaa hänen kykyjään esiintyä Nokia CEO:na mediaseksikkäästi.

Nokian johtoon Kallasvuo tuli Amerikan vastuualueelta, joka jo silloin oli ongelma. Siinä mielessä Kallasvuon aiemmat näytöt eivät olleet ihanteelliset. Kun itse näin

Kallasvuon ensimmäisen julkisen esiintymisen, mieleen jäi sekä yleinen kankeus että kysymys, miksi Amerikan myynnistä vastannut henkilö puhuu noin kankeaa englantia. Espanja tuskin on sen paremmin hallinnassa.

No votes yet

Rakennusliitto vaatii hellerajaa ulkotöihin

Käyttäjän J.Vahe kuva

Suomalaisten suosimassa lomailumaassa Kreikassa on tavallista, että kesäisin lämpötila on yli 30 astetta. Suomalaisten kotimaassaan suosimassa saunassa on vielä paljon kuumempaa.

Viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa lienee kolmasti ollut sellaiset helteet kuin tänä kesänä. Rakennusliitto vaatii nyt ulkotöihinkin hellerajaa.

En yhtään epäile, etteikö rakennustyö näillä helteillä olisi raskasta esim. asfalttia levitettäessä tai muoveilla suojatussa kohteessa, mutta kaikesta huolimatta rakennusliiton vaatimukset herättävät eräitä kysymyksiä:

- jo nyt lääkäri voinee tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa

- rakennusalankin lomat ajoittunevat nimenomaan heinäkuuhun

- työehtosopimukseen merkitty helleraja on jälleen yksi syy työnantajille käyttää järjestäytymätöntä työvoimaa

Tragikoomisinta rakennusliiton kannanotossa on vetoaminen kestomantraan eli ilmastonmuutokseen. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, miten ilmastonmuutos Suomeen tulee vaikuttamaan. Jotkut epäilevät muutoksia Golf-virran kulussa, mikä viilentäisi Suomea. On myös arveltu, että atlanttinen ilmasto eli Brittein saarten sateisuus olisi tulevaisuuden ilmastotyyppi Suomessa.

No votes yet

Kasvun edellytykset

Käyttäjän J.Vahe kuva

Maailmanpankin tutkijat Justin Yifu Lin ja Sélestin Monga ovat kesäkuussa 2010 julkaisseet raportin taloudellisen kasvun tutkimisesta ja soveltamisesta talouspolitiikkaan. Tutkielma on jatkoa Maailmanpankin 2008 julkaistuun kasvukomission raporttiin, mikä raportti puolestaan kahden vuoden työn tuloksena nojasi moniin Maailmanpankin tutkimuksiin, joita oli tehty peräti 20 vuoden aikana.

Maailmanpankin toiminta tähtää osittain alikehittyneitten maitten aseman parantamiseen. Komission raportti on kuitenkin mielenkiintoista luettavaa minkä hyvänsä maan asukkaille tilanteessa, jossa a) Euroopan kasvu on hyytymässä ja b) eräät komission tutkimuskohteena olleet maat eivät elintasoltaan eroa mitenkään Euroopasta.

Komissio keskittyi 13 maahaan, joitten talous on kasvanut voimakkaasti yli 25 vuoden ajan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Maat ovat Botswana, Brasilia, Kiina, Hongkong, Indonesia, Japani, Etelä- Korea, Malesia, Malta, Oman, Singapore, Taiwan ja Thaimaa. Kuten Lin - Mongan raportissa todetaan, voimakas taloudellinen kasvu ei mitenkään edellytä maalta suurta kokoa. Em. 13 maasta neljää voi pitää suurina, muutamia keskikokoisina ja esim. Maltaa suorastaan kääpiövaltiona, minkä lisäksi useammallakin maalla pinta-ala on perin rajoitettu.

No votes yet

Sijoittaminen velkarahalla

Käyttäjän J.Vahe kuva

Vuoden 2009 alussa sijoitin velkarahalla. Kun osingot olivat tulossa maksuun, sijoitin ne enkä ottanut enempää velkaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut.

Kerron tästä julkisesti vasta nyt. Joku voi kutsua menettelyä jälkiviisasteluksi, mutta perimmäinen syy oli se, etten halunnut yllyttää. Velat pitää maksaa takaisin korkoineen ja tiesin oman, mutten lukijoitten maksukykyä. Selvästi kehotin ostamaan osakkeita, mutta lainasta en puhunut yhtään mitään.

Olen melko hämmentynyt eQ:n Hannu Angervuon neuvosta sijoittaa velkarahalla. Pari huomiota:

1) Osinkojen ja lainan koron erotus on niin pieni, että sillä erotuksella lainan takaisinmaksu kestää vuosikymmeniä

2) Firmojen kyvystä maksaa osinkoa tulevina vuosina ja osinkotulojen verotuksesta kukaan ei tiedä mitään, ei liioin tulevaisuuden kurssi- tai korkotasosta.

Jäitä hattuun, vaikka olisi kuinka kuuma. Suosittelen sijoittamaan vaikkapa tuohon - ilman velkarahaa.

Average: 5 (1 vote)

Kommentointimahdollisuus palautettu

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Piksu kommentointimahdollisuus on palautettu. Vika liittyi yksittäiseen kirjoitukseen eikä sen ole todettu toistuvan muissa yhteyksissä.

Kaikissa uusissa kirjoituksissa on kommentointimahdollisuus. Pahoittelemme häiriötä.

No votes yet

Tarvitseeko Suomi yrittäjiä?

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tuskin. Niin on pääteltävissä kaarinalaisten virkamiesten toimista ja aiheesta syntyneestä kohusta.

Kesähelteellä kaarinalainen isä rakensi 8-vuotiaalle tyttärelleen omakotitalon tontille leikkimökin, josta käsin tyttö alkoi myydä jäätelöä. Vain kaksi (2) tuntia paikallislehden uutisoinnin jälkeen Kaarinan kaupungin virkamiehet ryntäsivät paikalle. Tarvittaisiin rakennuslupa, ilmoitus elinkeinon harjoittamisesta, “ruokakaupassa” pitäisi tehdä terveystarkastus ja varmaan verottajakin jossain vaiheessa kiinnostuu. Mikä on yhtiömuoto, onko verotili ja onko alv-verovelvollisuus selvitetty.

Tasapuolisuuden nimissä minulla lienee velvollisuus toistaa tunnetusti hampaattomassa TS:ssä mainittu virkamiesten joustavuus. Lupien hinnoista voidaan erillisillä päätöksillä joustaa. Tämä “plussa” ei vain poista sitä, että virkamiehet (=aikuisia ihmisiä) touhuavat työaikanaan 8-vuotiaan leikkien perässä ja kunnan lautakunnankin pitäisi asiaan ottaa kantaa, siis 8-vuotiaan leikkeihin.

Virkamiehet ovat puolustautuneet sillä, että he vain noudattavat lakia. Ei virkamiehille ole tullut mieleen, että heidän velvollisuuksiinsa voisi kuulua raportoida ylöspäin, että laki on ns. poistoputkesta ja lainsäätäjät peräisin samasta paikasta.

No votes yet

Päätöksiä ja lobbausta

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Matti Vanhasen siirtyminen perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi on luonut keskustelua lobbauksen rajoista. Olisi varmaan hyödyllistä selvittää, miten tosiasiallinen päätöksenteko poliittisen tai taloudellisen organisaation huipulla tapahtuu. Muodollinen päätöksentekohan on tarkoin laissa määritelty.

Kovin helppoa sellainen selvitystyö ei olisi. Taustaksi olisi varmaan syytä perehtyä bysanttilaiseen diplomatiaan, Rothschildien lähes näkymättömään yritysrakenteeseen sekä jesuiittojen ja laajemminkin katolisen kirkon toimintaan.

Olen suurimman osan työelämästäni lukenut erilaisia pöytäkirjoja, joissa on ollut äärimmäisen vähän mitään keskusteluja muistiinmerkittynä. Haastattelut eivät ole lisävalaistusta tuoneet. Kaikki ovat olleet ylen yksimielisiä, minkä lisäksi kukin haastateltava on aina ensimmäisenä keksinyt pyörän ja muuta tarpeellista.

Jotenkin minusta tuntuu, että talouselämä ei missään vaiheessa pohtinut sitä, kannattaako euro ottaa käyttöön Suomessa. Asiaa pidettiin talouselämässä itsestään selvyytenä ja ainoastaan liittymiskurssin yksityiskohdasta keskusteltiin. Ja kun talouselämän lobbaus alkoi euron puolesta, rivit sulkeutuivat lopullisesti - kabinettien ovihan oli koko ajan lukossa.

No votes yet

Osakkeiden tunnuslukuja Piksussa

Käyttäjän J.Vahe kuva

Piksu on jo pitkään julkaissut Sergion listan yhteydessä osakkeiden tunnuslukuja, jotka nyt on saatu paremmin näkyviin. Yläpalkin kohdassa “analyysit” aukeaa linkkejä, esim. “Oman pääoman tuotto” ja “Sergion tunnuslukuja 2“.

Oman pääoman tuotto -taulukon oikeassa sarakkeessa oman pääoman tuottoprosentti ROE on jaettu PB-luvulla, jossa puolestaan osakkeen kurssi on jaettu osakekohtaisella kirjanpitoarvolla (book value).

Tunnuslukuja 2:ssa on esitetty nettovelkaantumisaste eli gearing sekä toteutuneita että ennustettuja PE-lukuja. Samoin taulukossa on kevättalvella mielenkiintoiset osinkoennusteet. Tunnuslukujen käytöstä, ks. esim.

Pidemmälle ehtineille sijoittajille on vielä erikseen taulukko henkilöstöoptioista.

Taulukot on laatinut Seppo Sinisaari Sinisaari Consulting Oy:sta.

No votes yet

Verotuksen kehittäminen hanskassa?

Käyttäjän J.Vahe kuva

VVM:n Hetemäen väliraportissa todetaan seuraavasti:

”Ensivaiheessa olisi perusteltua tarkastella kriittisesti etenkin elintarvikkeiden ja ravintolapalveluiden kevennettyä verokohtelua. Osana yhtenäisempään verorakenteeseen siirtymisen tavoitetta tulisi ottaa huomioon, että työvaltaisten palvelualojen kevennetyn arvonlisäverotuksen kokeilusta saadut kokemukset viittaavat siihen, ettei kokeilua ole perusteltua jatkaa.”

Näin kirjoitetaan 21. 6., kun ravintoloiden alv laskee heinäkuun alussa 22 prosentista 13 prosenttiin. Uudistus teilataan siis jo ennen sen alkamista. Mihin perustuvat ”kokeilusta saadut kokemukset”?

VVM:n hallinnonala työllistää yli 12.000 henkilöä, joten on siellä ainakin työvoimaa suunnittella ees taas vaikka joka viikko. Ikävää vain, että yritysten pitäisi tällaisiin suunnitelmiin nojata, kuten myös esim. PS-säästäjien.

SDP:n puoluesihteeri Jungnerin arvio valtiotalouden tilasta ja kehittämisestä mm. ravintoloiden alv:n osalta on linkissä.

No votes yet

Haluaako metsäteollisuus kiristää metsäverotusta?

Käyttäjän J.Vahe kuva

Sellainen vaikutelma syntyy lukiessa metsäteollisuuden tiedotetta:

No votes yet

Olen köyhä!

Käyttäjän J.Vahe kuva

Mikä pahinta, olen aina ollut köyhä ja tulen aina sellaisena pysymäänkin. Lohdutuksen tuo toisaalta se, että jo pelkästään Suomessa minulla on 900.000 kollegaa ja koko EU:n alueella peräti 120 miljoonaa kohtalotoveria.

EU on nimittäin ottanut käyttöön uudet köyhyyden kriteerit. Jos yhdeksästä kriteeristä 3-4 täyttyy, ihminen on köyhä.

Katsotaanpa omaa köyhyyttäni.

- Kodin lämmitys. Etenkin makuuhuoneen pyrin pitämään alle 20-asteisena kaukolämmityksenkin piirissä. Kesällä se tosin ei onnistu ilman ilmastointia.

- Viikko lomaa poissa kotoa. Mielestäni meillä köyhilläkin on oltava asunto, jossa viihtyy. Syitä matkustushaluttomuuteeni on monia, mutta mainittakoon vaikkapa pelkästään se, että perheen lemmikit viihtyvät parhaiten tuttujen ihmisten seurassa ja lemmikkien kanssa matkustaminen on taasen hankalaa.

- En aja autoa, joten mielestäni en voisi sitä oikein faktisesti omistaakaan. Koska kuitenkin omistan autotalliosakkeen, on nimeni verottajan takia yhden auton paperissa.

Merkille pantavaa on se, että aiemmin köyhyyteni oli vieläkin ankarampaa.

No votes yet

Vaaleihin aletaan syksyllä valmistautua tosissaan

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

Kun laski yhteen Pekkarisen ja Väyrysen ennakoidut äänimäärät Kepun puoluekokouksessa, saattoi olettaa Pekkarisen voittavan. Kepun valitsi kuitenkin eläkeikäisen politiikan kehäketun (mutta myös kehäraakin) Pekkarisen asemesta Kiviniemen, jolla on poliitikoksi ainakin yksi erinomainen piirre. Kukaan ei tunnu tietävän hänestä mitään.

HS:n pol. toimituksen esimies erehtyi, kun väitti kepun natisevan liitoksistaan. Pekkarisen ja Väyrysen kannattajat nimittäin pysyisivät ruodussa vaikka valituksi olisi tullut Kauko Juhantalo. Juhantalo tai Pekkarinen eivät vain kelpaisi äänestäjille. Kiviniemi voi kelvatakin, joten vaaleihin aletaan syksyllä valmistautua tosissaan muissakin puolueissa.

No votes yet

Euroalueen anemia

Käyttäjän J.Vahe kuva

Tiina Helenius Handelsbankenin Turun Linnankadun konttorissa

 

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius alusti Naantalissa 9.6.2010 maailmantalouden näkymistä.

Suurimmassa osassa esitystään Helenius keskittyi Eurooppaan ja nimenomaan euroalueeseen, jonka tilaa hän kuvasi "aneemiseksi". Euron kriisi ei ole millään tavalla ohi, kun tukipaketista huolimatta Kreikan luotot hinnoitellaan edelleen huomattavasti kalliimmiksi kuin esim. Saksan valtionlainat.

Ongelmien perimmäisenä syynä Helenius pitää sitä, että jo finanssikriisin alkaessa 2007 G7-maat olivat raskaasti velkaisia. Finanssikriisin aikaiset elvytystoimet ja äskettäinen Kreikan tuki herättävät markkinoilla epäluottamusta siihen, voidaanko ja halutaanko Etelä-Euroopan heikkoja kansantalouksia tukea riittävästi. Asiaa ei mitenkään paranna kehittyneitten maitten ikärakenne, jolloin terveydenhoitomenot kasvavat ja huoltosuhde heikkenee.

Rahaliiton ongelmana Helenius näkee sen, että Välimeren heikot kansantaloudet saattoivat pitkään ottaa velkaa halvalla korolla juuri yhteisvaluutan takia. Likviditeetin nousu kohdistui rakentamiseen, nosti palkkatasoa tuottavuuteen verrattuna, jolloin kilpailukyky heikkeni. Samaan aikaan Saksa jopa lisäsi omaa kilpailukykyään.

No votes yet

Tämä maa, tämä kansa

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

 

HS:n Saska Saarikoski on tehnyt 4.6.2010 jo laajasti kiitetyn haastattelun maanpuolustuskorkeakoulun professorista Aki-Mauri Huhtisesta.

Kuten Saarikoski toteaa, evl ja FT Huhtinen on poikkeuksellinen sotilas.

Ensinnäkin Huhtinen ymmärtää “syntymäpäiväsankariin” Mannerheimiin liittyvät ristiriitaisuudet.

Eniten huomiota ovat kuitenkin saaneet Huhtisen laajasti esittämät näkemykset, joista poimin vain pari muotoilua:

Talvisodan taistelumoraalin takasi 1920 - 1930-lukujen yhteiskunnallinen eheytyminen, joka teki Suomesta sen köyhillekin kansalaisille puolustamisen arvoisen maan.

Nykyaikaa Huhtinen arvioi: “Mutta jos saamme jatkuvia esimerkkejä siitä, että yritysjohtajat ajavat vain omaa etuaan, kansalaiset alkavat miettiä, miksi minä sitten uhrautuisin.”

Omasta puolestani lisäisin, että yritysjohtoa parempaa esimerkkiä tuskin on tarjonnut vaikkapa nykyinen pääministerimme Matti Vanhanen.

No votes yet

Pelkkä maatalousministeri riittää!

Käyttäjän J.Vahe kuva
Posted in

 

Ylläolevaan nojaa kepu ja sen mukanako koko Suomi? (BKT:stä 1,2 % verran)

 

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on ehdottanut ympäristöministeriön lakkauttamista ja sen rippeitten liittämistä Maa- ja metsätalousministeriöön eli MMM:öön.

Minusta ajatus on erinomaisen kannatettava. Sellaiset ylen vähäpätöiset pikku detaljit kuin maapallon ilmastonmuutos, valtamerien tila ja kaupunkien kaavoitus voidaan vallan hyvin hoitaa entisen sikatilan emännän vasemman käden sivubisneksenä.

Ainoa mahdollinen ongelma Anttilan ehdotuksessa on se, että hän kuten kaikki muutkin poliitikot on aivan liian vaatimaton.

No votes yet

“Tämä on ainoa vaihtoehto”,

Käyttäjän J.Vahe kuva

...ovat sanat, jotka saavat minut ns. poistamaan varmistimen. Syynä on se, että olen kuullut nuo sanat jo liian monta kertaa aiemminkin:

- 1980-luvun lopussa vahvan markan politiikka oli ehdottomasti ainoa vaihtoehto. Kun markka 1990-luvulla devalvoitiin kahteen kertaan, sekin oli ainoa vaihtoehto (saattoi muuten ollakin…)

- Aikoinaan oli ainoa vaihtoehto, että viime kädessä Suomen valtio takasi säästöpankkiryhmän velvoitteet. Säästöpakkiryhmän päästäminen konkurssiin ei ollut mahdollista. Kun ryhmä sitten vähän myöhemmin teurastettiin muutaman muun pankin ollessa haaskanjaolla, sekin lienee ollut ainoa vaihtoehto.

- Nyt olemme kuulleet, että Kreikan tukeminen tapahtuneessa muodossa oli ainoa vaihtoehto. Siihen nähden tuntuu peräti hämmentävältä lukea ilmeisen asiantuntevaa kirjoitusta, jossa sanotaan, että valtioitten tavallisiinkin lainoihin vaaditaan vakuudet.

On erikoista, että juuri nyt kun euroalue on luvannut tiukentaa julkista taloudenpitoaan, luottoja ruvetaan myöntämään vakuudettomasti.

No votes yet
Julkaise syötteitä