Kreikkapelleily se vaan jatkuu pörsseissä
Markkinat ovat nyt hermoilleet Kreikan kanssa jo useamman päivän ihan tosissaan ja taitaa hermoilu nyt jatkua aina kesäkuulle saakka sillä ei tuolla vaalituloksella mitään hallitusta saatu muodostettua. Mitenkähän uudet vaalit kesäkuussa sitten muuttavat tilannetta? Onkohan tulos kovinkin erilainen sitten uusien vaalien jälkeen? Kreikkalaiset kiukuttelevat kun valtio joutuukin säästämään ja laittamaan budjettia tasapainoon ja velaksi ei voi enää ylläpitää keinotekoisesti sitä aivan liian korkeaa elintasoa mihin olivat tottuneet.
Voi hyvin olla että uusien vaalien jälkeen Kreikka repii säästöpäätökset ja sitten se lentää eurosta niin että heilahtaa. Ehkä ihan hyvä niin pitkässä juoksussa ja mun puolestani voivat lentää ulos EU:sta samantien. Köyhtykööt keskenään ja meikäläisen matkailueuroja on turha odottaa. Tai siis ne on siis menneet sinne jo ilman että itse olen siellä käynyt.
Kurssit ovat laskeneet roimasti ja oma salkku siinä samalla. Eilen avaamani Cargo longi oli huono idea ja erityisen huono idea oli se kun en sitä eilen sulkenut voitolla. Tänäänkin olisi siihen ollut mahdollisuus. No nyt on skin positio useamman prosentin pakkaselle. Uskoisin kyllä että se pompsahtaa helposti 5-6% ylemmän kunhan taas nousupäivä saadaan aikaiseksi. Kysymys vaan on että montako laskupäivää sitä ennen on? Ei välttämättä yhtään kun USA:ssa kurssit ovat jo reippaassa nousussa.
Nokiakin on lurahtanut alle 2.3 euron. Erityisen rumasti se laski maanantaina. Pahaa jälkeä on tullut monen suomalaisen salkkuun sillä niin moni kotitalous sitä on tässä laskussa tankannut. Putoavat puukot ovat vaarallisia.
Eurokin on laskenut 1.277 dollariin mikä sinällään on ihan OK ja saisi laskea lisääkin. Tekisi Metsolle, Cargotecille, Koneelle jne. hyvää
Nokian Renkailta jättimäinen 1Q tulos
Olipahan Nokian Renkailla huikea 1Q tulos joka ylitti kaikki ennusteet. Muutamia poimintoja:
- liikevaihto kasvoi 32,9 % ja oli 384,3 MEUR (1-3/2011: 289,2 MEUR)
- Liikevoitto parani ja oli 105,0 MEUR (72,3 MEUR)
- Osakekohtainen tulos kasvoi ja oli 0,67 euroa (0,49 euroa)
- Omavaraisuusaste 74.3% (71%), velkaantumisaste 10.3%
- Kassavirta oli 121.3 miljoonaa euroa negatiivinen (- 52.3 miljoonaa).
- Vianor pisteitä on jo 932 ja tänä vuonna mennään yli tuhannen Vianorin –> NR toteuttaa Nokian vanhan strategian kulmakiveä eli laajentamalla jakelupisteiden määrää ja tuo on hyvä keino voittaa markkinaosuutta ja generoida lisää myyntiä myös palvelupuolelta.
- Tuotantomäärä tonneissa kasvoi 38%
- Venäjän ja IVY-maiden myynti tuo jo 44% liikevaihdosta (35.7%). Kasvua 66%
- Pohjoismaissa myynti kasvoi 10.8% ja Pohjoismaat kattavat 27.3% konsernin myynnistä (33.2%)
- Yllättäen myös Pohjois-Amerikassa myynti kasvoi 44.8%. Osuus myynnistä 6.3%
- Keski-ja Itä-Eurooppa tuo myynnistä 21.8% ja sielläkin kasvua tuli 18.7%
- vuoden 2012 investointibudjetti on yhteensä 210 MEUR (161,7) mistä Venäjälle menee 150 miljoonaa
Nokian Renkaat pystyi edelleen voittamaan markkinaosuutta, sekä talvirenkaat että kesärenkaat myivät hyvin. Uuden tehdaan tuotanto Venäjällä alkaa jo kesäkuussa ja toimitusmäärät sitäkautta kasvavat. NR:n tilauskanta on vahva ja varastotilanne on normaali NR:n ydinmarkkinoilla mutta Keski-Euroopassa on varastoihin kasaantunut paljon talvirenkaita ja mikäli talvi tulee Keski-Euroopassa myöhään saattaa NR:lle tulla joitain vaikeuksia loppuvuodesta ja se saattaa johtaa NR:n tuotantomäärien laskuun tai ainakin hitaampaan kasvuun.
2Q:n pitäisi kaiken järjen mukaan olla erittäin hyvä. Myöhäinen talventulo ja lumisateet ensimmäisen neljänneksen lopulla siirsivät kuluttajien kesärengassesongin alkamista. Osa Pohjois-Euroopan kesärengasmyynnistä siirtyi vuoden toiselle neljännekselle.
Kurssinousua ei tullut kuin vaatimattomat 1.62% mutta tänään oli taas yleinen laskupäivä. Kyllä tuossa NR:ssä nousupotentiaalia vielä riittää. Osake säilyy salkussa.
Sampolla hyvä 1Q ja hyvät näkymät
Sampo julkisti tuloksensa tiistaina ja hyvältä näytti. Osake säilyy salkussani. Muutamia poimintoja:
- tulos ennen veroja vuoden 2012 tammi-maaliskuulta oli 363 miljoonaa euroa (387 miljoonaa euroa) –> viime vuonna tuli 75 miljoonan euron kertaluonteinen myyntivoitto
- Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos kasvoi 654 miljoonaan euroon (232)
- osakekohtainen tulos oli tammi-maaliskuussa 0,57 euroa (0,58)
- osakekohtainen tulos markkina-arvoin oli 1,17 euroa (0,41)
- Osakekohtainen substanssi kohosi 16,61 euroon (14,05). Ihan hyvin kun osakekurssi on 20 euroa nyt
Eiköhän Sammon osakkeessa ole nousupotentiaalia jäljellä ja osingonmaksuvoimaa tulevina vuosina.
Rovioko 7-8 miljardin euron arvoinen?
Rovio on ilmoittanut haluavansa listautua ensi vuonna ja markkina-arvoksi yhtiön omistajat ovat arvelleet 7-8 miljardia euroa ellen nyt pahasti väärin muista. Tänään Rovio julkaisi ensimmäistä kertaa tuloksensa. Viime vuonna yhtiö teki liikevaihtoa 75.4 miljoonaa euroa ja voittoa 48 miljoonaa euroa. Liikevoitto-% on huima 64%. Mutta luvut ovat aika pieniä vielä oikeuttamaan 7-8 miljardin markkina-arvoa. Yhtiöllä on valtava menestytuote jota se on laajentanut menestyksekkäästi myös pelin ulkopuolelle. Oheistuotteet myyvät hyvin, on huvipuiston teema-aluetta ja leikkipuistoja ja MM-kisojen maskotti.
Mutta että 166 PE luku! No on tuossa Roviolla aikaa tämä vuosi ja ensi vuonnakin kasvattaa firmaa entisestään, kehittää uutta peliä ja bisnestä, mutta silti. Jos Rovion listautumisanti järjestettäisiin nyt niin olisikohan oikea hinta kuitenkin korkeintaan miljardi euroa. Sillä Rovion PE-luvuksi muodostuisi 20 mikä ehkä kovasti kasvavalle firmalle olisi perusteltavissa. Toisessa vaakakupissa painaisi se että Rovio on kuitenkin sen yhden pelin varassa. Koska tulee kyllästyminen? Koska tulee toinen peli josta ihmiset innostuvat yhtä paljon? Jos Rovio ei kykene laajentamaan ja syventämään tuotteitaan ja palveluitaan niin ei tällä konseptilla 20 vuotta mennä jota PE-luku 20 edellyttäisi.Miljardin markkina-arvo olisi hyvä ja kunnioitettava lukema, kannattaako tavoitella 7-8 miljardia? Onko se realistista?
Ei mennyt taas kuin olisi uskonut
Eiliset vaalitulokset olivat sijoittajien kanssa pahimmat mahdolliset. Ranskan presidentiksi valittiin veroja rakastava sosialisti joka haluaa elvyttää ja repiä joku aika sitten sovitun Euroopan velkakaton. Velkaongelmaa ratkottaisiin siis ottamalla lisää velkaa. Jutta Urpilainen ja Erkki Tuomioja jo ehtivät kehumaan Hollanden valintaa. Sillälailla.
Kreikassa taas vaalituloksena on todellinen sillisalaatti ja nykyisten hallituspuolueiden kannatus mureni. On mahdollista että Kreikkaan ei saada muodostettua hallitusta ja uudet vaalit järjestetään. On myös mahdollista että hallituksen muodostaa puolueet jotka haluavat luopua säästösopimuksista minkä seurauksena Kreikka käytännössä eroaa / heitetään ulos eurosta ja EU:sta. Ehkä se olisikin parhain vaihtoehto kaikille osapuolille.
Illalla ja vielä aamullakin näytti siltä että roimaa laskua tulee ja pörssi avasikin reippaaseen laskuun. Mutta niin vaan shorttarit höynäytettiin ja pörssi ja omakin salkku päätyivät plussalle. Itse syötin jo ostotoimarin PKC:lle joka oli yli 4% pakkasella. Vähän aikaa näyttöä tuijotettuani päätin etten ostakaan lisää PKC:ta. Tunnin parin päästä PKC oli jo plussalla. Siinä olisi ollut oiva pikavoiton paikka. Samoin vilkuilin Cargoa ja myös siinä olisin pikavoiton tehnyt kun vain olisin painanut osto-nappia. Näin käy joskus.
Atria alkaa olla mielenkiintoisessa tilanteessa. Yhtiö voi olla käännekohdassa ja tässä voisi olla oiva paikka ostaa ja nauttia kovasta noususta lähivuosien aikana. Osake on nyt kovassa tarkkailussa.
Ranskan ja Kreikan vaalit hermostuttavat
Markkinat hermoilivat perjantaina osin Kreikan parlamenttivaalien ja Ranskan presidentinvaalien takia. Pahimmassa tapauksessa Kreikassa vaalitulos johtaa siihen että pelastuspaketit ja säästöpaketit jälleen avataan ja pahimmillaan tuo voi johtaa täyteen kaaokseen, Kreikan eroon eurosta jne. Mihin tuo sitten johtaisi? Pahimmassa tapauksessa täydelliseen kaaokseen Euroopassa, pankkien kaatumiseen ja täydelliseen lamaan. Ranskassa taas sosialisti Hollande saattaa voittaa Sarkozyn. Gallupeissa Hollandella on pieni etulyöntiasema. Hollanden valinta voisi muuttaa Ranskan europolitiikkaa ja talouspolitiikkaa, kenties huonompaan suuntaan.
Mr. Markkinalla on jännä päivä tänään. Maanantaina voidaan joko nousta tai laskea reippaasti.
Nokian osinko irtosi, osake vajosi 2.392 euroon
Nokian 20 centin osingon irtoaminen laski osakekurssia odotetusti osinkoa enemmän, tosin pörssit muutenkin olivat selvässä laskussa joten ihan kokonaan Nokian omaan piikkiin tuota yli 10% osakkeen päivälaskua ei voi laittaa. Mikäli Nokian 3Q ennuste on samaa luokkaa kuin 2Q:lla niin alle kahden euron lukemissa todennäköisesti käydään. Kieltämättä tämä kova lasku on johtanut siihen että alkaa kohta kiinnostaa jopa osakkeen ostaminen. Vanhan sijoitusviisauden mukaan “osta kun näyttää synkimmältä”. Synkältä näyttää nyt, mutta näyttääkö 2Q ja 3Q tuloksen jälkeen vielä synkemmältä? Tätä moni miettii ja Nokiaa pitkään holdanneet ovat kyllä syystäkin huolissaan.
Yhtiökokouksessa Elop ja Nokian strategia saivat ansaittua arvostelua. Mitään uutta strategiaan ei ole tulossa uuden puheenjohtajan Siilasmaan mukaan. Väistyvä puheenjohtaja Ollila jossain lausunnossa antoi ymmärtää että tabletti on hyvää vauhtia tulossa. Vaikkakaan WP-luurit eivät minua tällä hetkellä kiinnosta yhtään, niin tablettia voisin harkita. Sille olisi tarvetta. Olen ajatellut että lehtitilaukset voisi siirtää paperiversiosta digitaaliseksi ja säästää samalla rahaa ja saada sen edun että lehti tulee sinne missä minäkin olen, ei sinne missä asunto on.
Ollila totesi jossain haastattelussa että 2000-luvun alussa Nokian olisi pitänyt laittaa enemmän paukkuja softa-alustojen investointeihin. Siinä Nokia teki virheen joka sitten johti tähän nähtyyn kehitykseen. Niinpä…
Facebookin IPO lähestyy
Kauan odotettu ja jättimäinen Facebookin IPO lähestyy. Facebookin listatumishinnalla muodostuva markkina-arvo tulee olemaan 77-96 miljardin dollarin välissä ja sijoittajilla on samanlainen tilanne edessään kuin Googlen IPOssa. Molemmat firmat tekevät tuottonsa kohdistetulla mainosmyynnillä ja kohdistettua mainosmyyntiä tehdään käyttäjien vapaaehtoisesti antamien tietojen perusteella.
Pidin aikanaan Googlea älyttömän kalliina, mutta niin vaan kurssi on moninkertaistunut IPO:sta. Vähän sama fiilis on nyt Facebookista, siis että se on kallis, mutta sillä on 900 miljoonaa käyttäjää, joista aktiivisia on on 450 miljoonaa. Harvalla firmalla on samanlaista asiakaspohjaa ja mainostajat saavat valtavasti informaatiota mitä hyödyntää ja mainospaikkoja mitä hyödyntää. Palvelu on hieno ja koukuttava. IPO:oon ei tavallinen Suomi-sijoittaja voi osallistua joten se alkunousu jää hyödyntämättä kun kaupankäynti pörssissä osakkeella alkaa. Otan osakkeen seurantaan ja saatanpa sitä jossain vaiheessa ostaa. Riskiä tietysti Facebookin kaltaisen firman omistamisessa on, käyttäjät voivat vetää herneet nenään tulevista uudistuksista ja kaikenlaiset yksityisyyssääntöjen muutokset ovat herkkiä asioita. Timeline-uudistuksesta puhuttiin kuukausia, vaikka ei tuo muutos niin kummoinen lopulta ollut yksityisyysmielessä. Ja onko Facebookilla sellaista kestävää kilpailuetua mitä se voisi hyödyntää tulevien vuosien ja vuosikymmenten ajan? Jos uusi sosiaalinen verkkopalvelu tulee, mihin hajaantuu osa nykyisistä Facebook-käyttäjistä niin se laskee palvelun käyttäjien vierailumääriä ja ylipäätään kiinnostusta palveluun. Google+ ongelmana on se että “siellä ei ole ketään” ja miksi kukaan siellä alkaisi raportoimaan tekemisiään kun “kukaan” ei ole lukemassa ja Google+:n tapauksessa ongelma on lisäksi se että aika moni miettii että Google tietää jo aivan liikaakin minusta muiden palveluiden kautta eikä enää halua missään tapauksessa antaa enemmän tietoa. Itse nykyisellään käytän lähinnä vain Googlen hakua ja Googlen karttoja. Gmail on lähestulkoon käyttämättä.
On erittäin mielenkiintoista nähdä miten Facebookin osake tulee kehittymään. Heilahtelut alussa voivat olla melkoisia.
Pohjola pankilta hyvä 1Q
Pohjola pankilta tuli erinomainen tulos ja kurssi pomppasi 14% ylös tulosjulkistuspäivänä. Erityisen hyvin meni pankkipuolella. Yrityslainojen marginaalit ovat nousussa kuten ovat olleet marginaalit selvässä nousussa yleisesti myös mm. asuntolainoissa, joiden marginaalit uusissa lainoissa ovat tuplanneet vuodessa-parissa. Toki Pohjolahan ei asuntolainabisneksessä ole mukana. Viime vuoden EPS Pohjolalla oli 0.67 euroa ja nykykurssilla 8.825 euroa PE-luku on 13 ja tälle vuodelle Pohjola ennustaa tuloksen ennen veroja vuonna 2012 olevan selvästi suurempi kuin vuonna 2011. Kurssissa lienee nousuvaraa edelleen. Osaketta ei ole salkussa tällä hetkellä eikä juuri nyt suunnitelmia ostamiseksi vaikkakin näyttäisi siltä että tuottoa tästä saisi.
Hajautusta
Olen jo vuosia miettinyt lähteäkö vaiko ei lähteä asuntosijoittajaksi. Nyt tuli tilaisuus, johon tartuin ja olen nyt sitten myös asuntosijoittaja ja kokonaan velkarahalla. Vuokratuotto on liki 7%. Velan lyhentäminen ja omaan asuntoon tehtävä remontti tarkoittaa sitä että tänä vuonna ei lisää rahaa ole luvassa osakkeisiin, tosin enpä ole viime syksyn jälkeen rahaa pystynyt osakkeisiin säästämään viime syksynä tehdyn remontin ja tänä vuonna tehtävän remontin takia. Nyt satsataan asumisen mukavuuteen ja samalla toki myös omistusasunnon arvon kasvattamiseen. Runsaassa kolmessa vuodessa on tämä uusi velka maksettu pois ja sitten katsotaan että satsaanko lisää sijoitusasuntoihin. Tarkoitus on kuitenkin pysyä jokatapauksessa osakkeissa mukana.
PKC:lla ihan OK vuodenaloitus
PKC julkaisi 1Q tuloksensa ja se meni jopa paremmin kuin konsensusodotukset, jotka indikoivat kovaa kasvua ja vahvaa tulosta. Muutamia poimintoja:
- Liikevaihto kasvoi 149,7 % vertailukaudesta (1-3/2011) ollen 242,0 milj. euroa (96,9 milj. euroa).
- Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto oli katsauskaudella 226,6 milj. euroa (78,2 milj. euroa) eli 189,9 % enemmän kuin vertailukaudella
- Liikevoitto ennen PPA-poistoja ja kertaluonteisia eriä oli 16,1 milj. euroa (10,2 milj. euroa). Katsauskaudella kirjattiin PPA-poistoja 3,2 milj. euroa (0,6 milj. euroa). –> 4Q tulosjulkistuksessa kerrottiin että AEES poistoja tulee lähivuosina 12 miljoonaa euroa.
- Liikevoitto oli 12,7 milj. euroa (9,7 milj. euroa) eli 5,3 % (10,0 %) liikevaihdosta.
- Liikevoitto ennen poistoja ja kertaluonteisiä eriä oli 16.7 miljoonaa eli 6,7% liikevaihdosta. –> Ihan OK ja parani 4Q:lta.
- Poistojen määrä oli yhteensä 7.4 miljoonaa euroa
- Rahoituskulut olivat 2.3 miljoonaa euroa (0.3 miljoonaa euroa)
- Katsauskauden voitto oli 6,9 milj. euroa (7,6 milj. euroa).
- Laimennettu tulos/osake oli 0,33 euroa (0,38 euroa).
- Katsauskauden investoinnit olivat 4,8 milj. euroa (2,5 milj. euroa)
- Katsauskauden operatiivinen kassavirta oli 25,9 milj. euroa (2,4 milj. euroa).
- Katsauskauden kassavirta investointien jälkeen oli 23,1 milj. euroa (0,1 milj. euroa).
- Gearing oli 52,1 % (-3,8 %).
- Omavaraisuusaste oli 30,9 % (52,4 %).
- Nettovelat olivat 85,1 milj. euroa (-4,6 milj. euroa). –> mahtavaa kehitystä!! 3Q:n lopulla nettovelkaa oli 140 miljoonaa euroa, 4Q:lla 110 miljoonaa ja nyt enää 85 miljoonaa.
Erityisen hienoa PKC:n tulosjulkistuksessa oli nettovelan kehitys. 3Q tulosjulkistuksessa mietitytti tuo velkaisuuden kova kasvu. 4Q:lla velkamäärä selkeästi pieneni. Osingonmaksupotentiaali tulee kasvamaan entisestään selkeästi jo ensi vuonna, puhumattakaan seuraavista vuosista. Tosin uskon että PKC jatkaa yritysostoja kunhan saa ensin tämän AEES:n kunnolla sulateltua ja hyvinhän tuo tuntuu tähän asti menneen. Firmalla on aika hyvä track record yritysostojen suhteen. Hyvin johdettu yritys!
Muuten positiivisessa tuloksessa oli pari huolen aihettakin. Brasiliassa sujui jopa hieman huonommin mitä PKC 4Q tuloksessa ennusti. Brasiliassa tehtiin tappiota ja yhtiö aloitti sopeutusjärjestelyt jotka on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2012 aikana. Euroopassa 1Q sujui odotetusti laskevilla tuotantomäärillä ja jatko sujuu samoin. Huolen aiheena säilyy myös elektroniikkapuoli jonka liikevaihto kutistui 18% 15,3 miljoonaa euroon eli enää vain 6.3% koko yhtiän liikevaihdosta. Tappiota syntyi miljoona eli -5.7% liikevaihdosta. PKC:n olisi syytä hankkiutua tästä jotenkin eroon.
PKC:n ennuste säilyi ennallaan ja on tutun varovainen. PKC:n osakekurssi on kivunnut 16.06 euroon. Ihan johdonmukaista kasvua, sillä 3Q tulosjulkistuspäivänä kurssi oli 12.35 euroa ja 4Q tulosjulkistuksessa 14.3 euroa. Viime vuoden tulos tullaan tänä vuonna ylittämään ja viime vuoden tuloksella 1.16 euroa / osake laskettu PE-luku on 13.8 mitä ei voi pitää pahana kasvavalle firmalle. Osake säilyy salkussa.
Huhtikuussa volatiliteetti kasvoi ja salkun arvo hieman laski
Huhtikuussa volatiliteetti teki paluuta markkinoille 1Q tulosjulkistusten ja makropettymysten myötä. Salkkuni arvo pysyi melko vakaana ja arvo laski vajaan prosentin huhtikuun aikana. Kaikista salkkuni osakkeista ovat jo osingot jo irronneet ja PKC:n osinkorahat ovat vielä matkalla tilille. OMX HEX Cap laski huhtikuussa 6%, Nasdaq composite 1.5% ja S&P500 vajaan prosentin. Jonkun verran kauppaa tuli käytyä kuun aikana, lähinnä pelkästään Cargotecilla jota longailin useampaan otteeseen. Kemirat myin pois odotettua huonomman tuloksen jälkeen, Cargoa ei salkussa nyt ole.
Salkun sankariosakkeet:
- Stockmann B +4.5%
- FXI (Kiina) ETF +3.4%
Salkun luuserit (osa laskusta selittyy osingon irtoamisella):
- Fortum -11%
- Rautaruukki -10%
- Sampo -7%
- EWZ (Brasilia) ETF -7%
Nokian arvo laski kuun aikana 33% tulosvaroituksen, huonon tuloksen ja huonojen näkymien myötä. Eikä tilannetta yhtään auttanut lainaluokitusten lasku. Nokiaa ei salkussani huhtikuussa ollut.
Epävarmuus on selvästi taas kasvanut markkinoilla ja lähitulevaisuuden kurssikehitystä on vaikea ennustaa, riski kurssilaskulle on kuitenkin kasvanut. Purin velkavivun pois ja n.7% salkusta on nyt käteisenä odottamassa ostotilaisuuksia. Mm. Cargotec on laskenut jo selvästi siitä mihin sen viimeksi myin.
Uponorissa käänne meneillään?
Päivän kovin nousija, 15.63%, oli tuloksensa julkaissut Uponor! Kurssi päätyi 9.69 euroon. Lokakuussa osake teki pohjansa kuuden euron pintaan eli yli 50% on tullut nousua. Matkaa vuoden 2008 yli 30 euron lukemiin on vielä paljon matkaa. Vuonna 2008 USA:n asuntomarkkina eli nousuhuipennustaan kuten myös Espanjan ja Uponorinin tuotteiden kysyntä oli kovaa. Nyt alkaa olla merkkejä että USA:ssa asuntomarkkina alkaa sekin pikkuhiljaa kääntyä monen vuoden laskun jälkeen. Euroopassa talouskäännettä saadaan vielä odottaa. Muutamia poimintoja Uponorin tuloksesta:
- Tammi-maaliskuun liikevaihto 192,5 (173,2) milj. euroa, kasvua 11,2 %. orgaaninen kasvu 8,0 %
- Tammi-maaliskuun liikevoitto 9,3 (3,2) milj. euroa, kasvua 6,1 milj. euroa
- Osakekohtainen tulos 0,06 (0,02) euroa
Uponor on nostanut markkina-osuuttaan P-Amerikassa ja myös pohjoismaissa. Osaketta ei ole ollut salkussa sitten tammikuun 2011 jolloin myin osakkeet pois 13 euroon. Olisikohan aika kohta miettiä ostoa?
YIT nousi tänään 7% hyvän tuloksen siivittämänä
YIT tekaisi oivan 1Q tuloksen ja kurssi pomppasi 7%. Muutamia poimintoja:
- Liikevaihto kasvoi 7%
- Tilauskanta 18% suurempi kuin vuotta aiemmin
- Tulos kasvoi vain vähän ja oli 47.1 miljoonaa (45.9 miljoonaa)
- Osakekohtainen tulos 0.28 euroa (0.26 e). Kasvua 8%
YIT ennustaa liikevaihdon säilyvän vuoden 2011 tasolla ja liikevoiton kasvavan vuoteen 2011 verrattuna. Tilauskanta on sen verran vahva että YIT voinee antaa loppuvuodesta posarin kun korkotasokin säilyy alhaalla mikä tukee asuntojen rakentamista ja kysyntää. Osake säilyy salkussa.
Salkku nousi tänään liki 2%, kovimmin nousi YIT mutta myös konepajat ja NR nousivat iloisesti. Eilen illalla asiaa mietittyäni päätin että myyn Cargotecin osakkeet pois aamupäivällä ja näin sitten teinkin tappiolla, iltapäivällä olisin saanut voittoa. Näin se joskus menee.
Stockmannin 1Q jäi hiukan odotuksista
Stockmann teki odotetusti tappiota 1Q:lla ja tappio pieneni yhtä odotetusti selvästi. Muutamia poimintoja:
- Konsernin liikevaihto kasvoi 10,4 prosenttia ja oli 450,3 Me (407,7 Me)
- Liiketulos oli -16,2 Me (-29,9 Me)
- Katsauskauden tulos oli -20,9 Me (-34,8 Me)
- Osakekohtainen tulos oli -0,29 e (-0,49 e)
- Investoinnit 10.3 miljoonaa euroa –> pieneni odotetusti vuodentakaisesti 23.8 miljoonasta
- Nettovelkaantumisaste 112.5% mikä on korkea luku edelleen ja investointiohjelman keventäminen on erittäin järkevä päätös
Ennuste säilyy ennallaan. Osake säilyy salkussa ja uskoisin että parin vuoden päästä Stockka takoo selkeästi suurempaa tulosta, velkaantumisaste on selvästi pienempi ja osinko suurempi. Stockkan osake oli aamusta useamman prosentin miinuksella mutta sulki lopulta vain 0.23% miinukselle.
Cargotecin 1Q selkeä pettymys
Cargon 1Q oli surkeahko ja osake sakkasi pahanlaisesti. Itse onneksi pystyin lukemaan tuloksen aivan tuoreeltaan ja 15 sekuntia myöhemmin olin jo avaamassa myyntitoimeksiantoa ja pääsin osakkeistani eroon 29.4 eurolla. Osake kävi tänään 31.19 eurossa parhaimmillaan joten läheskään huippuihin en saanut myytyä. Myytyäni kurssilasku jyrkkeni ja syveni ja päätyi lopulta 26.19 euroon missä on laskua 13.76%. Ostin osakkeeni takaisin 26.5 euroon ja vartin päästä ostos oli jo yli 3% voitolla. Olisi pitänyt ottaa varmat voitot kotiin sillä nyt positio on hieman pakkasella.
Muutamia poimintoja:
- Saadut tilaukset olivat 737 (819) miljoonaa euroa, 10 prosenttia alle vertailukauden.
- Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 2 342 (31.12.2011: 2 426) miljoonaa euroa.
- Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia 793 (763) miljoonaan euroon.
- Liikevoitto oli 37,6 (50,6) miljoonaa euroa eli 4,7 (6,6) prosenttia liikevaihdosta.
- Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli -2,2 (36,2) miljoonaa euroa.
- Katsauskauden tulos oli 26,2 (36,2) miljoonaa euroa.
- Osakekohtainen tulos oli 0,42 (0,59) euroa
Selvästi alle odotuksiin meni siis. Koko vuoden ennuste kuitenkin säilyi ennallaan ja firma vaikuttaa aika luottavaiselta että se myös toteutuu: “Cargotec arvioi vuoden 2012 liikevaihdon kasvavan ja liikevoittomarginaalin paranevan vuodesta 2011.” Tulospettymyksen takana oli mm. siirtyneitä toimituksia ja kasvaneita tuotekehityskustannuksia automaatioprojektin takia.
Viime vuoden eps oli 2.42 euroa ja kurssi on nyt vähän päälle 26 euroa millä laskien kuluvan vuoden PE-luvuksi muodostuu alle 11 ja siis pienempi koska tänä vuonna epsi kasvaisi. Osinkoa Cargo maksoi euron mikä on maltillinen määrä tulokseen nähden. Sitä voisi jopa nostaa ja Cargotecin osinkopolitiikka mahdollistaa 30-50% osingot. Viime vuotista tuloksesta maksettu osinkotuotto on nykykurssilla 3.7%.
Marinen listauttaminen Singaporen pörssiin etenee ja asiasta tiedotetaan 3Q loppuun mennessä. Tämä voisi tuoda kurssinousua myöhemmin ja mahdollisesti lisäosinkoja.
Syvästä kurssilaskusta huolimatta lasku voi jopa laskua lähitulevaisuudessa. Kurssi päätti päivän alimpiin lukemiin. Harmittaa etten ottanut pikavoittoja päivän ostoista. Pitkässä juoksussa kurssinousua tulee ellei nyt negatiivisia yllätyksiä tule tulevaisuudessakin.
Metson 1Q sujui hyvin
Metson 1Q oli hyvä ja yhtiö pitää koko vuoden ennusteensa ennallaan. Muutamia poimintoja:
- Vakaata kehitystä kaikilla strategisilla painopistealueillamme; palveluliiketoiminnassa, kehittyvillä markkinoilla sekä kaivosliiketoiminnassa.
- Uusia tilauksia saatiin tammi-maaliskuussa 1 920 miljoonan euron arvosta, mikä oli 4% enemmän kuin vertailukautena (1 847 milj. e). Palveluliiketoiminnan saadut tilaukset kasvoivat 4 prosenttia ja olivat 881 miljoonaa euroa eli 48% kaikista tilauksista (848 milj. e ja 48 %).
- Liikevaihto kasvoi 22 prosenttia vertailukaudesta ja oli 1 755 miljoonaa euroa (1 444 milj. e). Palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 13 prosenttia ja oli 721 miljoonaa euroa eli 43 prosenttia konsernin liikevaihdosta (640 milj. e ja 46 %).
- EBITA (tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja) ennen kertaluonteisia eriä kasvoi 14% ja oli 140,4 miljoonaa euroa eli 8,0 prosenttia liikevaihdosta (123,6 milj. e ja 8,6 %).
- Osakekohtainen tulos oli 0,56 euroa (0,49 e).
- Vapaa kassavirta oli 116 miljoonaa euroa (68 milj. e)
- Tilauskanta on 5.4 miljardia euroa missä on kasvua 26% vuodentakaiseen ja kasvua myös 4Q:n nähden.
“odotamme liikevaihtomme vuonna 2012 kasvavan vuodesta 2011 ja tuloksemme (EBITA ilman kertaluonteisia eriä) vuonna 2012 paranevan verrattuna vuoteen 2011. “
En ihan ymmärtänyt Metson kurssikehitystä tänään, laskua tuli 4.63%. Osake säilyy salkussa.
Fortumin 1Q kutakuinkin odotuksiin
Fortumin 1Q tulos ei juurikaan yllättänyt. Hyvien suojauksien ansiosta halvat sähkötukkuhinnat eivät juurikaan hetkauttaneet Fortumin tulosta mihinkään. Muutamia poimintoja:
- Vertailukelpoinen liikevoitto 651 (649) miljoonaa euroa, 0 %
- Liikevoitto oli 736 (900) miljoonaa euroa. Liikevoittoon vaikutti -16 (173) miljoonalla eurolla johdannaisten IFRS:n mukainen kirjanpitokäytäntö
- Osakekohtainen tulos oli 0,56 (0,76) euroa, -26 %. Osakekohtaisen tulokseen vaikutti -0,01 (0,14) eurolla johdannaisten IFRS:n mukainen kirjanpitokäytäntö
- Liiketoiminnan kassavirta oli vahva ja ylsi 553 (454) miljoonaan euroon, +22 %
- Pohjoismainen sähkön systeemihinta, 38,2 (66,2) euroa, oli selkeästi edellisvuotta alemmalla tasolla ja jopa alle manner-Euroopan hintojen. Vettä on piisannut pyörittämään vesivoimaloita
- kuluvan vuoden tukkumyynnistä 70 % on suojattu 48 euroon per megawattitunti (MWh) –> eli käytännössä kuluvan vuoden tulos on aika pitkälle taputeltu jo
Venällä kasvu jatkuu ja voittoa tuli kvartaalissa jo 48 miljoonaa euroa. Mielenkiintoista on että Fortum tienaa Fukushiman onnettettomuuden puhdistustöillä kymmeniä miljoonaa euroja lähivuosina: “Maaliskuussa Fortum osallistui Fukushiman ydinvoimalaitoksen puhdistusprosessiin. Fortum on avaintoimittaja EnergySolutions LLC:lle, jonka Toshiba Corporation on valinnut tekniseksi toimittajakseen vahingoittuneen voimalaitoksen radioaktiivisten vesien puhdistamiseen keskittyvässä projektissa. Projektissa radioaktiivisen veden puhdistusprosessiin käytetään Fortumin kehittämiä ioninvaihtomateriaaleja. Fortum toimittaa tuhansia kiloja raemaisessa muodossa olevia ionivaihtimia Energy Solutionsille puhdistusprosessia varten. Toimituksen arvon arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia euroja seuraavien vuosien aikana.”
Osake säilyy salkussa.
Applelta jälleen huikea tulos
35 miljoonaa myytyä iPhonea (volyymikasvua 88% vuodentakaisesta), 11.8 miljoonaa iPadia (kasvua 151%). Macceja meni 4 miljoonaa (kasvua 7%) ja 7.7 miljoonaa iPodia. Liikevaihto kvartaalissa 39 miljardia ja voitto11.6 miljardia. Hurjia lukuja, hurja tulos ja kasvu jatkuu käsittämättömän kovana edelleen. Nokialla ja monella muullakin luurifirmalla on kova paikka tapella Applea ja Samsungia vastaan.
Kone on kone!
Markkinoiden odotukset murskannut 1Q tulostiedote ulos ja kurssi kunnon nousuun. Helppoa kun sen osaa. Alahuhta on upeasti luotsannut Koneen markkina-arvoltaan nyt Nokiaa suuremmaksi. Tosin Nokia on pakittanut enemmän mitä Kone on noussut. Olen pitänyt Koneen osaketta jo pitkään kalliina eikä sitä löydy salkusta mutta kalleuteen on syynsä ja osake takoo ATH hintoja. Laatu maksaa.







